Scott

Ohutsuoliavanne vuodesta 2006
Maa: Iso-Britannia
Ammatti: poliisi
Vapaa-ajan aktiviteetit: urheilu

Minun ei pitänyt tarvita avannetta

Olen aina elänyt energistä elämää ja ollut fyysisesti todella aktiivinen. Olen myös aina ollut terve.

Elokuussa 2006 minulle tuli vatsakipuja ja ripulia, ja tunsin oloni todella heikoksi. Lääkäri hoiti oireitani suolistotulehduksena. Seuraavalla viikolla tilani heikkeni, ja kärsin ajoittain niin kovista kivuista, että makasin sikiöasennossa WC:n lattialla. Kun jouduin sairaalaan muutamaa viikkoa myöhemmin, olin laihtunut paljon: olin painanut aiemmin 80 kg, mutta tuolloin painoin vain 55 kg. Olin niin heikko, etten pystynyt tekemään mitään. Avannehoitaja tuli useita kertoja puhumaan kanssani ja katsomaan, mihin kohtaan avanne tehtäisiin. Joka kerta lähetin hänet pois – minähän en avannetta tarvitsisi. Tutkiessani asiaa Internetistä olin nähnyt kuvia ja lukenut tietoa avanteista. Näkemäni ja lukemani perusteella minulle oli syntynyt vaikutelma elämästä, johon en pystynyt suhtautumaan positiivisesti.

Muutaman päivän kuluttua lääkäri tuli luokseni ja sanoi, että leikkauksen jättäminen tekemättä voisi uhata henkeäni. Etsimme sopivan paikan avanteelle yhdessä avannehoitajan kanssa. Minulle oli tärkeää, että voisin edelleen pukeutua poliisin virkapukuuni. Herättyäni voin valtavan huonosti. Makasin edelleen sängyssä ja ajattelin, että kuolisin nyt. Sen sijaan lääkäri tuli kertomaan, että leikkaus oli sujunut hyvin. .

Vaimoni oli aivan mahtava

Vaimoni, jonka kanssa olemme olleet yhdessä viisi vuotta, tuli sairaalaan joka päivä ja tuki minua aivan mahtavasti. Aluksi en halunnut nähdä avannetta, mutta eräänä päivänä hän vaati saada olla paikalla, kun avannesidos vaihdettaisiin. Katsoin häntä, eikä hänessä näkynyt merkkiäkään vastenmielisyydestä. Siitä oli minulle valtavasti apua.

Kun kotiuduin sairaalasta, olin todella heikossa kunnossa ja tarvitsin apua jopa suihkussa käymiseen. Suhtauduin kuntoutumiseeni päättäväisesti ja asetin jokaiselle viikolle tavoitteen. Ensimmäisellä viikolla aloitin kuntoilun kävelemällä korttelin verran. Seuraavalla viikolla kävelin kaksi korttelia ja niin edelleen. Täytyy tunnustaa, että joinakin päivinä en saanut koottua voimiani. Vaimoni oli kuitenkin läsnä ja varmisti, että pääsin liikkeelle.

Urheilu on osa elämääni

Olen aina pitänyt urheilusta ja halusin päästä taas kuntoon. Ollessani sairaalassa luin palomiehestä, jolla oli avanne, eikä se ollut vaikuttanut hänen yksityis- tai työelämäänsä mitenkään. Vertasin itseäni häneen, sillä minullakin on fyysisesti haastava työ poliisin erikoisjoukoissa enkä halunnut tehdä mitään muutoksia urani suhteen. Pidän tästä työstä ja olen tehnyt sitä jo kuusi vuotta. Se on fyysisesti vaativa työ, joten minun oli päästävä takaisin entisenlaiseen kuntoon.

Palasin töihin kolmen kuukauden kuluttua. Kun leikkauksesta oli kulunut vuosi, osallistuin poliisin erikoisjoukkojen ja laskuvarjojoukkojen väliseen kilpailuun. Meidän piti juosta 16 kilometriä täysissä varusteissa (jotka painavat 15 kg). Viisi kollegaa jäi taakseni, ja olin erittäin tyytyväinen suoritukseeni. Tein virheen, kun en huomioinut sitä, että ilman paksusuolta tarvitsisin enemmän nesteitä ja suolaa. Siksi minulle tuli jalkakramppeja, kun pääsin maaliin.

Ruokarajoituksia

Sain sairaalasta pitkän luettelon ruoka-aineista, joita minun pitäisi varoa. Rajoituksia oli niin paljon, että minun oli vaikea löytää ruokia, joita voisin syödä – monet luettelon ruoka-aineista olivat juuri sellaisia, joita tavallisesti söin. Ollessani matkalla Turkissa kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen minun oli pakko syödä joitakin luettelossa olleista ruoka-aineista, eli vihanneksia ja hedelmiä, koska lomakohteen ruokaa ei vain voinut syödä. Se muutti kaiken, koska huomasin, että saatoin syödä niitä ilman ongelmia. Enää en siis rajoita syömisiäni mitenkään.

Halu auttaa muita

Harjoitan kuntoani päivittäin lähistöllä olevassa puistossa isokokoisen koiramme kanssa. Juoksen ja teen kymmenen punnerrusta puiston jokaisella penkillä. Yhtenä päivänä eräs nainen tuijotti minua ja kysyin, tarvitsiko hän apua. Hän halusikin vain tietää, kuinka pystyin kuntoilemaan sillä tavalla. Kerroin, että hänkin voisi tehdä samoin, mutta hän ei uskonut voivansa – avanteensa takia. Sanoin, että minullakin on avanne. Minun oli pakko näyttää se hänelle, koska muuten hän ei olisi uskonut. Meillä oli mukava keskustelu ja tapaan häntä edelleen. Nyt hän harrastaa voimakävelyä.

Kuten jo aiemmin kerroin, minua auttoi paljon, kuin sain lukea palomiehestä, joka pystyi selviytymään työstään helposti avanneleikkauksen jälkeen. Olisin halunnut puhua jonkun sellaisen henkilön kanssa ollessani sairaalassa. Niinpä vierailen nyt itse usein potilaiden luona keskustelemassa elämästä avanteen kanssa.

Ei rajoja

Ruoka-ainerajoitusten lisäksi minulle sanottiin myös, etten voisi jatkaa voimaharjoittelua entiseen tapaan, koska raskaat painot eivät tekisi hyvää avanteelle. Olen lisännyt kuormitusta varovasti ja vähittäin ja nyt harjoittelen aivan samalla tavalla kuin ennen leikkausta.

Uskon, että on hyvin tärkeää olla itse rajoittamatta itseään. Sen sijaan on asetettava itselleen tavoitteita ja pyrittävä saavuttamaan ne kuormittamatta itseään liikaa. Marraskuussa 2008 menin Sadien kanssa naimisiin. Nyt meillä on hyvin terve pikku poika, jonka nimi on Harley ja joka syntyi elokuussa 2009.

Minulle on tarjottu tilaisuutta avanteen sulkemiseen, mutta elämänlaatuni on hyvä eikä avanteesta ole haittaa minun elämäni tai meidän elämäntyylimme kannalta. Tiedän, miten asiani nyt ovat eikä minulla ole mitään ongelmia. En siis usko, että menen avanteen sulkuleikkaukseen.